Uusi Video! Ole Ensimmäinen Ja Katso - Sahamestarin Lupaus!

Wood-Mizer, Europe

Uusi Video! Ole Ensimmäinen Ja Katso - Sahamestarin Lupaus!

Muistan tehneeni töitä puumateriaalien kanssa ensimmäisen kerran kouluni veistotunnilla. Muistan, kuinka pystyin tekemään työtä käsilläni ja luomaan viimeisteltyjä, kauniita puutöitä. Siitä alkoi elämänpituinen rakkauteni puuhun.

Olen nähnyt metsäteollisuuden muuttuvan paljon vuosien kuluessa. Aiemmin sahatyöskentely oli vaikeaa työtä, joka oli mahdollista vain suurimmille toimijoille. Miljoonia tukkeja, jotka eivät sopineet sahojen tuotantomalleihin, jätettiin metsiin mätänemään.

Tämä kaikki muuttui 1980-luvulla pienessä amerikkalaisessa autotallissa käynnistyneen vallankumouksen myötä. Kaksi nuorta yrittäjää yhdistivät voimansa kehittääkseen uudenlaisen sahan. Sahan, jota kuka tahansa, missä tahansa, voisi käyttää turvallisesti sahatakseen tukit puutavaraksi. Sahan, joka olisi mahdollista viedä tukkien luo sen sijaan, että tukit tuodaan sahan luo. Sahan, joka mahdollistaisi isojen sahojen hylkimien tukkien arvokäytön.

Vaikka heille kerrottiin, että idea oli mahdoton, ensimmäinen Wood-Mizer-saha osoittautui todelliseksi innovaatioksi sahateollisuudessa. Kapeaan sahausrakoon perustuvia teriä soveltamalla sahalla oli mahdollista tuottaa suurempi määrä lautoja joka tukista, käyttö kulutti vähemmän energiaa ja metsissä tai kaupungeissa kaatuneita tukkeja oli mahdollista hyödyntää suoraan kohteessa, yhden hengen avulla.

Ensimmäistä kertaa kaltaiseni henkilö pystyi aloittamaan sahatoiminnan liiketoimintana tai toteuttaa unelmoimansa puumateriaalia hyödyntävän projektin. Ei kestänyt pitkään, kun Wood-Mizerista tuli maailman johtava saha- ja puunkäsittelytuotteiden toimittaja, jonka tuotteita käytetään ympäri maailmaa.

Tänä päivänä harrastelijat, maanviljelijät, erikois- ja yleissahaajat, puusepät, huonekalusepät, kuormalavojen valmistajat ja monet muut luottavat Wood-Mizeriin oman liiketoimintansa tai unelmiensa mahdollistamisessa.

Kuten kymmenet tuhannet sahaajat ennen minua, minun piti vain saada saha - eikä mitä tahansa sahaa - sen piti olla Wood-Mizer.

Osana Wood-Mizer-sahan omistajien ryhmää päädyin tekemisiin yhtiön kanssa enemmän ja enemmän, ja omistajuuden lisäksi päädyin lopulta tämän hämmästyttävän globaalin perheen, Wood-Mizer-yhtiön, toimitusjohtajaksi.

Vieraillessani asiakkaidemme ja näiden tuotantolaitoksien tiloissa ympäri maailmaa, näen henkilökohtaisesti edut, joita muodostuu kun tuotteita valmistetaan lähempänä asiakkaita.

Uusien tuotteiden, laajentuvien tuotantotilojen ja uusien toimipisteiden myötä olemme aina valmiita auttamaan jokaista yksittäistä asiakasta menestymään.

Wood-Mizer on kasvanut vuosien varrella siten, että tuotevalikoima kattaa nykyään lähes kaikki erityyppiset puunkäsittelyyn liittyvät sovellukset metsästä lopputuotteisiin.

Wood-Mizerin missio on koneiden myyntiä laajempi. Perustajamme olivat uskon ja vakaumuksen miehiä, ja heidän ihanteensa ovat osa sitä mitä me olemme tänään - yhteisöjemme palvelijoita ja kiitollisia luonnonvarojemme vaalijoita.

Jos olet rakentamassa liiketoimintaa tai toteuttamassa intohimoasi, kuten minä, Wood-Mizer on kumppanisi, joka on sitoutunut sinun menestykseesi. Tämä on lupaukseni sahaveljenäsi.

- John Smith, Wood-Mizerin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja

Tilaa uutiskirjeemme
Saat sähköpostipäivitykset erikoistarjouksista, uusista tuotteista ja kutsuista erikoistapahtumiin!