Wood-Mizer-sahalinjasto puolalaisessa MEBLOHIT-yhtiössä

Wood-Mizer, Europe

TITAN-sahalinjasto puolalaisessa MEBLOHIT-yhtiössä

 

Wood-Mizerin sahalinjaston ansiosta puolalainen kuormalavojen valmistaja kasvatti tuottavuutta samalla työntekijämäärällä.

MEBLOHIT on puolalainen yritys, joka on valmistanut kuormalavoja jo useiden vuosien ajan. Kyseessä on erittäin haastava teollisuudenala, jossa tuotannon tehokkuus on avaintekijä menestykseen. Yhtiön omistajasta Jan Zawadasta on vuosien varrella tullut tuotannon tehostamisen asiantuntija.

”Alussa käytimme pyöröteräsahaa. Tehokkuus ei ollut riittävän korkea, joten ostimme ensimmäisen kapeateräisen sahan ja sen perään toisen tuottavuuden nostamiseksi”, Jan Zawada sanoo.

 

 

Ajan myötä kävi selväksi, että voidaksemme pysyä markkinoiden kehityksessä mukana eikä jäädä kilpailijoiden jalkoihin, lisäinvestoinnit olivat tarpeen. Ottaen huomioon Puolan työmarkkinoiden tilan yksi painopistealueista oli tuottavuuden nostaminen ilman lisätyöntekijöiden palkkaamista.

”Nykyään on hyvin vaikeaa palkata työntekijöitä, joten yksi tärkeimmistä toiveistamme oli nostaa tuotantotehokkuutta tarvitsematta lisätä työntekijöiden määrää”, hän sanoo. ”Ja niin päätimme hankkia Wood-Mizerin linjan.”

 

 

Jokainen Wood-Mizerin linjasto on suunniteltu vastaamaan asiakkaan erityistarpeisiin optimaalisella tavalla. Tämä puolalaiseen puunjalostustehtaaseen asennettu TITAN-linjasto sisältää paineilmatoimisella tukinkääntäjällä (1) varustetun kaksipäisen pystysahan TV6000, pelkan keskityspöydällä (2) varustetun moniteräkoneen MR3000, vaakahalkaisusahan HR500, tukkiannostelijan (3), pintalautojen siirtopöydän (4), käyttäjäaseman (5) ja koko linjan läpi kulkevan purunkuljettimen (6).

TITAN sawmilling system layout

Tämä laitteistokokonaisuus varmistaa halkaisijaltaan pienten tukkien käsittelyn ja myös pintalautojen tehokkaan hyötykäytön.

”Sahaamme pääasiassa 2,5 metrin pituisia ja halkaisijaltaan 15–45 cm olevia mänty- ja kuusitukkeja. Wood-Mizerin meille suunnitteleman linjan kokoonpano on osoittautunut täydelliseksi työtehtävissämme,” Zawada sanoo.

 

 

 

 

Jo ensimmäisessä toteutusvaiheessa Jan Zawada huomasi parannuksia. Yritys sahasi aikaisemmin noin 60 m³ tukkeja yhden kahdeksan tunnin työvuoron aikana. Tähän mennessä luku on noussut 1,5-kertaiseksi, jopa 90 m³ vuoroa kohti. ”TITAN-linjan avulla olemme nostaneet tehokkuutta merkittävästi ilman lisätyöntekijöitä. Tämä on ollut meille erittäin tärkeää,” hän sanoo.

Vaikka Jan Zawada on tyytyväinen yhtiön tuottavuuden paranemiseen, hän miettii jo seuraavia investointeja – linjan täydentämistä toisella halkaisusahalla ja lajittelujärjestelmän laajentamista. ”Ensi vuonna aiomme lisätä Wood-Mizerin koneiden määrää. Laskelmieni mukaan meidän on mahdollista nostaa tuottavuutta jopa 120 m³:iin puuta yhden vuoron aikana samalla työntekijämäärällä,” hän sanoo.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tilaa uutiskirjeemme
Saat sähköpostipäivitykset erikoistarjouksista, uusista tuotteista ja kutsuista erikoistapahtumiin!