Wood-Mizerin sahat ja puuntyöstölaitteet edistävät Ruotsin puuteollisuutta

Wood-Mizer Sawmills and Woodworking Equipment Help Advance Swedish Wood Industry

 

Ruotsi on maa, jolla on rikkaat puuntyöstöön liittyvät perinteet ja jossa kunnioitetaan kaksi kolmasosaa maan pinta-alaa peittäviä metsiä. Hyvin hoidettujen metsiensä ansiosta puunjalostukseen liittyvällä teollisuudella on johtava asema Ruotsin taloudessa. Monet metsänhoitajat, sahanomistajat ja puun kanssa työskentelevät luottavat Wood-Mizerin laitteisiin, joiden avulla he voivat hoitaa liiketoimintaansa menestyksellisesti Ruotsissa.

 

Käsityönä tehtyjä puumunia Jämtlandista

Persåsenissa jokainen tuntee Wiknerit, jotka pitävät turisteille tarkoitettua lomakohdetta sekä hoitavat puuntyöstöön erikoistunutta erilaisia puutuotteita tarjoavaa yhtiötään. Nykyään yhtiötä johtavat veljekset David ja Mattias, mutta yhtiön perusti 1970-luvulla veljesten isä Leif sen jälkeen, kun hän oli ihastunut kotikyläänsä ympäröivien metsien kauneuteen. Wikners i Persåsen -niminen yhtiö tarjoaa kaikkea puusta valmistettua – omaa suunnittelua olevista pöydistä, tuoleista ja sängyistä lamppuihin, leikkikaluihin, kuppeihin ja valokuvakehyksiin, mutta yhtiön lippulaivatuote on kukonpoika puumunien kera.

 

 

”Rakastan puumunien työstämistä, sillä muna symboloi elämän alkua. Erikoistuotteeni on taiteellisista munista koostuva tuotevalikoima. Niitä on saatavana eri kuvioissa, eri väreissä ja eri kokoisina ja erilaisilla pintakäsittelyllä. Minulla on jo satoja erilaisia taiteellisia ideoita, joilla ilmentää taiteellista näkemystäni - teen munia eri puulajeista ja eri muodoissa, kuten puoleksi kuoriutuneina munina, joissa on sisällä siemen edustamassa luonnon uudelleensyntymistä. Ne eivät ole mitään sattumanvaraisia tuotteita, sillä kaikilla eri variaatioilla on oma nimi ja ne löytyvät tuoteluettelosta”, kertoo Leif.

 

 

David on perinyt puuhun liittyvän intohimon isältään Leifiltä ja jatkaa itsensä toteuttamista työskentelemällä perheyrityksessä. VaikkaWikners i Persåsen -yhtiö työllistääkin vain 10 työntekijää, perhe hallinnoi yhtiötään viisaasti ja joustavasti. David on investoinut erilaisiin puuntyöstökoneisiin, joiden avulla yhtiö vastaa asiakkaiden erilaisiin ja vaihteleviin pyyntöihin. ”Käytämme yhtiössämme kaikenlaisia työkaluja - vakiotyyppisiä käsityökaluja, sähkö- ja työstökoneita sekä edistyneempiä sahauskoneita, kuten laserpohjaisia koneita. Lisäksi meillä on Wood-Mizerin CNC 5003 jyrsinhöylä, jonka avulla pystymme valmistamaan nopeasti monimutkaisia muotoja ja kuvioita. Se on erityisen hyödyllinen silloin, kun haluamme toistaa tarkasti monimutkaisia tuotteita käyttämättä liikaa työntekijöiden työaikaa”, kertoo David

 

 

Sahalinja Torsåkerista

Lars ja David Viren Torsåkerista työskentelevät yhdessä pienessä perheyrityksessä nimeltä Woodab. Lars on työskennellyt puun parissa jo yli 25 vuoden ajan ja hänen poikansa David avasi puutyöverstaansa vasta muutama vuosi sitten voidakseen täydentää isänsä tuotevalikoimaa. Lars on päivittänyt sahansa hiljattain Wood-Mizerin LT40:stä LT70:een. Hän toteaa sen olleen hyvä päätös, silläLT70-saha on vahvempi ja mahdollistaa suurvolyymisen tuotannon. David on iloinen voituaan laajentaa yhtiön tuotantoa ottamalla käyttöön Wood-Mizerin HR115-vaakahalkaisusahan ja MP360-kutterihöylän. Yhtiöt muodostavat erinomaisen esimerkin perheyrityksestä, jossa isä siirtää osaamisensa ja kokemuksensa pojalleen. ”Nautin työskentelystä isäni kanssa ulkona luonnossa”, kertoo David.

 

 

He jakavat työt keskenään siten, että Lars voi keskittyä sahaamaan tukit LT70-sahalla Davidin käsitellessä materiaalin HR115-vaakahalkaisusahalla. Tuotannon loppuvaiheessa David käyttää MP360-kutterihöylää tuottaakseen kaikki asiakkaiden muodot ja profiilit. ”Tämän työnjaon ansiosta voimme nopeuttaa tuotantoprosessia ja kumpikin meistä voi keskittyä täsmälleen omaan osuuteensa”, huomauttaa David.

 

 

”Yleensä tarjoamme asiakkaillemme tyypillistä rakennuspuuta, mutta saamme jatkuvasti lisää erityistilauksia. Olen pannut merkille, että asiakkaat haluavat kunnostaa vanhoja talojaan vanhan tyylin säilyttäen. MP360 4-kutterihöylän avulla voin toistaa minkä tahansa muodon asiakkailleni, vaikka se joskus onkin aika haasteellista. Jokainen projekti antaa minulle jotakin uutta opittavaa ja tämä on se mistä pidän työskentelyssä puun kanssa”, miettii David.

 

 

Siirrettävän sahan omistajasta menestyksekkääksi Wood-Mizerin jälleenmyyjäksi

Kjell Larsonille, joka toimii Wood-Mizerin edustajana Ruotsin Storvikissa, Gastriklandissa, puu on luonnollinen ja miellyttävä materiaali, jonka kanssa työskennellä. Ruotsin metsät ovat lehtipuumetsiä etelässä ja havupuumetsiä pohjoisessa. Monet metsistä ovat viljeltyjä metsiä, joten puun käyttö toteutuu kestävän kehityksen pohjalta vastuullisesti. Ruotsalaiset ovat käyttäneet puuta rakennusmateriaalina jo sukupolvien ajan. Kjell ei ole mikään poikkeus - hän on käyttänyt puuta oman talonsa ja autotallinsa rakentamiseen sekä monien niiden sisällä olevien esineiden valmistamiseen. ”Se ei olisi ollut mahdollista ilman Wood-Mizerin sahaa”, Kjell kertoo.

 

 

”Aloitin työskentelyni Wood-Mizerin parissa vuonna 1992 ja muistan hyvin, kuinka innovatiivinen tuote ensimmäinen siirrettävä saha oli tuolloin Ruotsin markkinoilla. Ennen tuota aikaa sahaus perustui pääasiassa raskaisiin ja kiinteisiin pyörösahoihin, jotka olivat tehottomia ja kuluttivat paljon energiaa. Oli melkoinen haaste meille vakuuttaa perinteisiin tottuneet sahojen omistajat, jotta he päivittäisivät sahansa vannesahanterällä varustettuihin kapean sahausraon tuottaviin sahoihin. Loppujen lopuksi kaikki osoittautui vaivan arvoiseksi, sillä nykyään ruotsalaiset asiakkaat luottavat edelleen Wood-Mizerin tuotteisiin ja palveluihin. Olen aina työskennellyt vahvojen liikesuhteiden muodostamiseksi asiakkaideni kanssa. Asiakkaani arvostavat tarjoamieni palveluiden korkeaa laatua - varaosien saatavuutta, teroituspalveluita, teknistä neuvontaa ja muita tarjoamiani palveluita. Wood-Mizer Ruotsi tarjoaa asiakkailleni kattavan valikoiman tuotteita lähes kaiken tyyppisiin sahaustarpeisiin sekä puuntyöstöhaasteisiin", Kjell kertoo.

 

 

”Ihmiset Ruotsissa ovat ymmärtäneet, että heille on siunauksellisesti annettu rikkaat ja kauniit metsäresurssit ja he tietävät kuinka hyödyntää niitä järkevästi ja vastuullisesti. Minulle puhtaat metsät, tunturit ja järvet ovat todellinen luonnon lahja. ”Jokamiehen” oikeuden turvin voimme nauttia metsistämme kävelemällä niissä vapaasti ja voimme mm. poimia marjoja ja sieniä. On kuitenkin yksi ehto, jota meidän tulee noudattaa - meidän tulee jättää metsä siihen kuntoon, jossa me sen löysimme”, kertoo Kjell.

 

 

Teknistä innovointia puuntyöstökoneisiin Östersundista

Bo Mårtensson on työskennellyt puun kanssa koko ikänsä. Hän kiinnostui puuntyöstöstä hetkellä, jolloin hän astui setänsä puuverstaaseen nuorena poikana mutta jatkoi koneinsinöörin opintojaan varttuessaan edelleen. ”1990-luvun alkupuolella kehitin sarjan kompakteja ja erittäin monitoimisia kutterihöyliä, joiden avulla puusepät pystyvät valmistamaan lopputuotteensa puusta, nopeasti ja vaivattomasti. Suunnittelemani koneita käytetään pienissä ja keskikokoisissa puuverstaissa erilaisten paneelien, levyjen, huonekalujen, kehyksien ja monien muiden tuotteiden valmistamiseen. Kaiken lisäksi nämä puuntyöstökoneet ovat edullisia hankkia ja erittäin helppoja käyttää - aikoinaan nämä koneet olivat todellinen innovaatio puuntyöstöalalla", muistelee Bo.

 

 

”Olen iloinen, että Ruotsissa kehitetyt puuntyöstökoneet kehittyvät edelleen ja niitä myydään maailmalla erittäin arvostetun ja tunnetun Wood-Mizerin brändin nimellä. Koska kyseessä on maailmanlaajuisesti toimiva yhtiö, heidän käytössään on kehittynyttä teknologiaa mitä tulee valmistukseen, useita jakelukanavia ja erittäin pätevä tekninen tuki. Yhdessä voimme tarjota kattavan valikoiman puuntyöstökoneita. Tämän yhdistetyn osaamisen ja kokemuksen avulla voimme tarjota positiivisen vaikutuksen kaikille puun kanssa työskenteleville yrityksien koosta riippumatta,” selittää Bo.

 

 

Useimpien ruotsalaisten ihmisten tavoin myös Bo on tietoinen metsien ja maan luonnollisessa tilassa olevien alueiden tarjoamasta potentiaalista. Ihmiset kohtelevat metsiä kunnioituksella ja ihaillen samalla niiden tarjoamia arvokkaita luonnonvaroja rakennuksien rakentamiseen ja lähes kaikkeen muuhun käyttäen - omakotitaloista ja huonekaluista pienempiin arkipäivän esineisiin. “Wood-Mizerin puuntyöstökoneet ovat täydellinen ratkaisu pienille puusepänverstaille,” kertoo Bo, istuen kasvihuoneessaan, jonka hän on valmistanut käyttämällä Wood-Mizerin MP260-kutterihöylää ja MP180 monitoimihöylää, sekä paikallisten metsien haapoja. “Vaikuttaa siltä, että Wood-Mizerin motto From Forest to Final Form (metsästä lopputuotteeksi) kuvaa todella tätä päivää, sillä yhtiön tuotevalikoima tarjoaa kaiken tarvittavan valmiiden tuotteiden tuottamiseen - tukkien sahauksesta kappaleiden viimeistelyyn kutterihöylän avulla.”

 

 

Wood-Mizer Ruotsi CNC AB

Vastatakseen markkinoiden jatkuvasti lisääntyvään kysyntään uusille puuntyöstöratkaisuille Wood-Mizer kehittää parhaillaan kehittyneiden CNC-koneiden tuoteperhettä (tietokoneohjattu numeerinen ohjaus). Wood-Mizerin tutkimus- ja tuotekehitysosaston Ruotsin osasto on suunnitellut jo CNC 5003 -koneen, joka kykenee tasaisten materiaalien nopeaan ja älykkääseen profiilien työstöön. ”Kyseessä on 3-akselinen alajyrsin, joka on varustettu alipainepöydällä ja jonka avulla on mahdollista työstää tasaisia puukappaleita tarkasti ja toistettavasti”, selittää Magnus Fransson, CNC-koneista vastaava Wood-Mizerin projekti- ja tuotepäällikkö. ”Olemme jo toimittaneet tätä konetta eri kokoonpanoissa muutamille yrityksille Ruotsissa”. CNC-konetta käyttävä asiakas saattaa olla joko pienempi käsityönä ja erittäin tarkkoja kuvioita sisältäviä puutuotteita valmistava puuverstas tai keskikokoinen tai suurehko tuotantoyritys, joka valmistaa monimutkaisia rakenneosia talonrakennusprojekteihin.”

 

 

Magnus on työskennellyt insinöörinä vuodesta 2006. Hän nauttii yrittäjien työtä helpottavien koneiden suunnittelusta ja rakentamisesta. Hän on ylpeä uusimmasta CNC 5003 -koneesta - ”Varustimme sen puunsahaukseen soveltuvalla 12-asentoisella työkalurevolverilla ja Fanuc-ohjaimella pään ja karan ohjaamista varten. Kone pystyy työstämään tasaisia kappaleita, joiden maksimi koko on 300 x 150 cm eikä materiaalin tarvitse olla pelkästään lehti- tai havupuuta, vaan myös muovit, vaahdot, alumiini, titaani ja erilaiset komposiittimateriaalit ovat myös työstettävissä”, Magnus huomauttaa. "CNC 5003 ja muut piakkoin julkistettavat kyseisen tuoteperheen koneet täydentävät oivallisesti Wood-Mizerin tuotevalikoimaa tuomalla lisää high-tech-vaihtoehtoja puun lopputyöstöön.

 

 

***

 

Tilaa uutiskirjeemme
Saat sähköpostipäivitykset erikoistarjouksista, uusista tuotteista ja kutsuista erikoistapahtumiin!