Mielenkiintoiset projektit
Tunnisteet
Kanadalainen kokemus: Kasvihuoneen rakentaminen
Vuosien ajan Stan Kujala unelmoi rakentavansa kasvihuoneen järven rannalla Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa Port Albernissa olevalle kiinteistölleen. ”Vaimoni ja minä olemme olleet intohimoisia vihanneksien viljelijöitä jo vuosia”, kertoo Stan. ”Olemme aina halunneet rakentaa kasvihuoneen pidentääksemme kasvukautta".
Puuleluautojen rakentaminen ”Operations Christmas Child” -hanke Yhdysvalloissa
Yli 50 vuotta sitten Postemanin perhe Yhdysvaltojen Länsi-Michiganissa osti neljä hehtaaria metsää. ”Joitakin näistä hybridipoppeleista istutin 30-35 vuotta sitten,” Ken kertoo. ”Mutta viime vuoteen asti en tiennyt, miksi olin ne oikeastaan istuttanut.” Viime vuonna Ken rakensi 10 000 puista leluautoa tilallaan kaadetuista hybridipoppeleista ja strobusmännyistä. Kysyt - miksi hän teki sen? Tietenkin Operation Christmas Child -kenkälaatikoita varten!
Vanhojen luostareiden entisöinti Bulgariassa Wood-Mizerin sahoja käyttämällä
Vuonna 1158 perustettu Bulgarian Etropolessa sijaitseva ortodoksinen Varovitetsin luostari muuntui keskiaikana hengellisen tiedon aarreaitaksi, jossa munkit kopioivat käsin liturgisia kirjoja. Luostaria entisöidään parhaillaan Wood-Mizerin kahden sahan avulla tarkoituksena entisöidä luostari tarkalleen alkuperäiseen asuunsa.
Puisten lusikoiden ja lautasten teko taidetta: Italialainen perhe ylläpitää perinteistä liiketoimeaan elossa
Perettin perheelle puu on yhtä oleellinen osa olemassaoloa kuin ilma tai vesi. Puu on ollut osa perheen toimeentuloa jo yli puoli vuosisataa ja osa perinteistä käsityöosaamista perheen asuinpaikkana toimivan laakson ihmisille.
Kahdeksankulmainen talo: enemmän tilaa – vähemmän lämmityskustannuksia
Suomalainen yrittäjä John Ujanen sovelsi kahdeksankulmaisen muodon paradokseja ja rakensi supertehokkaan kahdeksankulmaisen talon haapahirsistä.
Perinteiset kellot soivat paremmin tammipalkkien ja kellotapulien ansiosta
Kaspar Bachertin vuonna 1725 perustama Bachert-yritys Lounais-Saksassa valaa ja restauroi mitä erilaisimpia pronssikelloja ja puisia kellotapuleja asiakkaille ympäri Eurooppaa. Vaikka yritys on ollut toiminnassa lähes 300 vuotta, sitä hoitavat yhä perustajan jälkeläiset. He jatkavat työtä pitkälti samalla tavalla kuin esi-isänsä.
Metsänomistajat sahaavat tuhoeläinten jyrsimiä tukkeja tulojen lisäämiseksi
Tarve raivata metsää myrskytuhojen jälkeen? Ovatko kaarnakuoriaiset tehneet tuhojaan? Yksi ratkaisu on sahata vaurioituneet tukit arvokkaammaksi puutavaraksi maatalouden raaka-aineeksi ja kuluttajamyyntiä varten.
Jännittävä projekti Yhdysvalloista: Ford Auto Museumin vintage-autotalli
Amerikkalainen Ford-autoklubi rakensi museon 1900-luvun alun puisen autotallin mallin mukaan.
Puusepänverstas, Joka On Erikoistunut Valmistamaan Puisia Kävelysiltoja Ja Patikkareittien Kylttejä
Brampton Woodworks on englantilainen puusepänverstas, joka on erikoistunut rakentamaan puisia kävelysiltoja ja patikkareittien varrella olevia kylttejä. Yhtiö on työskennellyt mielenkiintoisten projektien, kuten Hadrianuksen muurin kävelytien kanssa. Kyseessä on 84 mailia pitkä rannikolta rannikolle ulottuva kävelyreitti, joka seuraa kuuluisaa roomalaisten keisari Hadrianuksen johdolla vuosina 122 - 128 rakentamaa muuria ja kulkee reitin varrella olevien roomalaisten asuinpaikkojen ja linnakkeiden sijaintipaikkojen läpi.
Jäänsahaamista juhliin ja tapahtumiin Hollannissa
Alankomaalainen The Rocks -yritys tarjoaa ylellisiä jääveistoksia, jäälohkareita, catering-palveluita ja paljon muuta arvostettuihin tapahtumiin, klubeihin, ravintoloihin ja hotelleihin.
Tuotteet 11 - 20 kokonaismäärästä 21
Page
- Page Previous
- Page 1
- You're currently reading page 2
- Page 3
- Page Seuraava