Artikkelit
Tunnisteet
Wood-Mizerin sahat ja puuntyöstölaitteet edistävät Ruotsin puuteollisuutta
Ruotsi on maa, jolla on rikkaat puuntyöstöön liittyvät perinteet ja jossa kunnioitetaan kaksi kolmasosaa maan pinta-alaa peittäviä metsiä. Hyvin hoidettujen metsiensä ansiosta puunjalostukseen liittyvällä teollisuudella on johtava asema Ruotsin taloudessa. Monet metsänhoitajat, sahanomistajat ja puun kanssa työskentelevät luottavat Wood-Mizerin laitteisiin, joiden avulla he voivat hoitaa liiketoimintaansa menestyksellisesti Ruotsissa.
Kestävään kehitykseen perustuvaa julkisten metsien hoitoa Wood-Mizerin sahan avulla
Useampia kaupunkiyhteisöjä Kataloniassa yhdistävä MMBB-projekti kehittää menestyksellisesti kiertotalouteen perustuvaa julkisten metsien tehokasta, taloudellisesti järkevää ja jätevapaata toimintaa.
Kaksipyöräinen vallankumous - Uuden sahausteknologian syntyminen
Vuonna 2022 juhlimme ympäri maailmaa ihmisten sahaustapoja muuttaneen kuuluisan Wood-Mizer LT40-sahan 40-vuotissyntymäpäivää. Tämä oranssin värinen saha, jonka sahapää on laakeroitu sahan rungolle, varustettu pyörillä sekä vetokoukulla on saavuttanut tunnustusta ja suosiota sahaajien parissa ympäri maailmaa. Tänä päivänä LT40 tunnetaan legendaarisena sahana.
Inspiroiva projekti Kanadassa: Vierasmökin rakentaminen puronäköalalla
Patikoimalla lyhyen matkan pientä kävelysiltaa pitkin Andrew Koesslerin päämökiltä, joka sijaitsee Brittiläisessä Kolumbiassa, Kanadassa, tuo meidät hänen viimeisimmän luomuksen äärelle - pittoreskin puron rannalla olevan parvella ja kaksoisvuoteella varustetun parven, alakerran istumatilan ja pienen juoksevalla vedellä varustetun keittiön sisältävän vierasmökin luo.
Eläkkeellä oleva insinööri sahaa ja työstää puuta Ranskan Alpeilla
Henri Kurzaj on puolalaistaustainen mutta ranskalainen yrittäjä, joka on työskennellyt puun parissa jo melkein kuusi vuotta. Hänen yhtiönsä, Forest-Ethik, keskittyy paikallisesta puusta suunniteltujen ja valmistettujen puuesineiden tuotantoon.
Metsäpaloista taloudelliseen elpymiseen: Kuinka Wood-Mizerin saha auttaa italialaisen kylän jälleenrakentamisessa
Neljä vuotta Italian ja Ranskan rajojen välissä sijaitsevan Val di Susan laakson metsäpalojen jälkeen paikallinen La Forestan osuuskunta hoitaa metsän kärsimiä vaurioita lisäämällä puun arvoa kaikin eri tavoin.
Puuleluautojen rakentaminen ”Operations Christmas Child” -hanke Yhdysvalloissa
Yli 50 vuotta sitten Postemanin perhe Yhdysvaltojen Länsi-Michiganissa osti neljä hehtaaria metsää. ”Joitakin näistä hybridipoppeleista istutin 30-35 vuotta sitten,” Ken kertoo. ”Mutta viime vuoteen asti en tiennyt, miksi olin ne oikeastaan istuttanut.” Viime vuonna Ken rakensi 10 000 puista leluautoa tilallaan kaadetuista hybridipoppeleista ja strobusmännyistä. Kysyt - miksi hän teki sen? Tietenkin Operation Christmas Child -kenkälaatikoita varten!
Puuntyöstön opettelu Wood-Mizerilla Ruotsissa
Joka kerta, kun ruotsalainen yrittäjä David Virén valmistaa laudan Wood-Mizer-höyläkoneellaan, hänestä tuntuu kuin olisi saanut uuden oppitunnin puusta. ”Puun työstäminen on muutakin kuin vain työtä. Se on oppimisprosessi, josta voi saada paljon tyydytystä”, hän selittää.
Valeakaasian sahaaminen Unkarissa
Ei kulunut kauankaan siitä, kun Kolumbus oli löytänyt uuden maailman ja kun eurooppalaiset alkoivat tilata puutarhoihinsa eksoottisia amerikkalaisia kasveja. Vuonna 1601 Ranskan kuninkaan Henri IV:n kuninkaallinen puutarhuri istutti pienen valeakaasian taimen. Nyt 420 vuotta myöhemmin tämä puu on Pariisin vanhin!
Vanhojen luostareiden entisöinti Bulgariassa Wood-Mizerin sahoja käyttämällä
Vuonna 1158 perustettu Bulgarian Etropolessa sijaitseva ortodoksinen Varovitetsin luostari muuntui keskiaikana hengellisen tiedon aarreaitaksi, jossa munkit kopioivat käsin liturgisia kirjoja. Luostaria entisöidään parhaillaan Wood-Mizerin kahden sahan avulla tarkoituksena entisöidä luostari tarkalleen alkuperäiseen asuunsa.
Tuotteet 61 - 70 kokonaismäärästä 100
Page
- Page Previous
- Page 1
- ...
- Page 5
- Page 6
- You're currently reading page 7
- Page 8
- Page 9
- Page 10
- Page Seuraava